Kohderyhmät:
- Yritykset
- Järjestöt
- Taloyhtiöt
- Oppilaitokset
Onnettomuustilanteessa on osattava toimia oikein. Tulipalo ei katso aikaa tai paikkaa, mutta useimmat tulipalot ovat sammutettavissa ensimmäisen kahden minuutin aikana. Alkusammutuskoulutus onkin erittäin tehokas menetelmä tutustuttaa erilaiset ihmiset toimintaohjeisiin.
Koulutus voidaan toteuttaa siten, että osallistujat saavat virallisen SPEK:in myöntämän AS1 alkusammutuskortin todistukseksi koulutuksesta tai räätälöidysti juuri kyseisen ryhmän tai työpaikan tarpeisiin, sisältäen esimerkiksi työpaikkakohtaiset toimintaohjeet onnettomuustilanteessa.
TVA CONSULTING OY on Suomen Pelastusalan keskusjärjestön ja Palopäällystöliiton valtuuttama Kurssinjohtajakoulutuksen järjestäjä. Järjestämme tilauksesta Alkusammutus kurssinjohtajakoulutuksia esimerkiksi oppilaitoksille tai yrityksille. Koulutukseen valituilla tulee olla kurssinjohtajana toimimiseen soveltuva koulutus ja/tai työkokemus.

