Reissussa turvallisesti

Koululaisten syyslomat saavat aikaan piikin matkailutilastoissa. Syyssateet, harmaus ja pitkän talven pimeys antavat taatusti lisäintoa pakata kapsäkit ja suunnata kohti leppeämpiä tuulia ja aurinkoisempia maisemia. Ei mikään ihme, kun katsoo ulos ikkunasta. Vuodenaikojen vaihtelu lokakuussa tuntuu ainakin allekirjoittaneesta enemmän vitsaukselta, kuin rikkaudelta. Lievennyksenä todettakoon, että aurinkoinen syyspäivä on kaunis, mutta näiden päivien lukumäärä on armottoman vähäinen.

Matkalle suunnatessa tärkeintä on toki nauttia lomasta, mutta pieni varautuminen on myös paikallaan. Kaikkihan alkaa tietysti matkakohteen valinnasta ja vaikka matkailu avartaakin, niin kannattaa kohde miettiä etukäteen huolellisesti. Jos ei jostain asiasta,olosuhteesta tai kulttuurista  pidä, niin ei sitten luonnollisesti kannata matkustaakaan sellaiseen paikkaan. Rauhaa ja hiljaisuutta kaipaavalle vilkas suurkaupunki ei liene se paras valinta tai vastaavasti bilettäjälle rauhallinen ja suorastaan unelias kohde anna sitä, mitä lomalta haki . Itse en esimerkiksi nauti aggressiivisesta kaupustelusta, että mikäli vain kohteen etukäteistutkailu onnistuu jatkossakin, niin nämä helooumyfrieend-heebot saavat ”palvella” muita asiakkaita. Nämähän ovat juurikin maku-asioita, ja joku toinen voi varmasti pitääkin kauppiaiden kanssa käytävästä tinkaamisesta.

Matkalaukkuja pakatessa ja matkaa suunnitellessa kannattaa varustaa itsensä myös muutamalla turvallisuusniksillä.

Tarkista matkavakuutuksesi. Matkustaja- ja matkatavaravakuutukset ovat tärkeitä, kannattaa tarkistaa molemmat kattavuuden ja omavastuun kannalta ja päivittää ne tarvittaessa. Myöskin vakuutusehdot on hyvä lukaista läpi.

Tallenna puhelimeesi sekä sähköpostiisi vakuutusyhtiön yhteystiedot. Kannattaa tallentaa myös luottoyhtiön yhteystiedot, jos sinun tarvitsee esimerkiksi kuolettaa luottokorttisi varkaustapauksessa.

Lisää puhelimeen ICE-lyhennen omaistesi kohdalle. Jos et kykene itse ottamaan yhteyttä läheisiisi, näin mahdollinen ulkopuolinen auttaja osaa ottaa yhteyttä oikeisiin henkilöihin.  Puhelimen lukitusnäytön saa ohitettua, kun esim.iPhonessa syöttää ICE-yhteyshenkilöt iHealth/Terveys appiin. Androidissa yhteystiedoissa on oma ICE- valikko, minne nämä yhteyshenkilöt voi tallentaa.

Maailmalta tulee tasaisin väliajoin kaameita uutisia esimerkiksi terrori-iskuista tai luonnonkatastrofeista.  Omatoimimatkailijan kannattaa myös tehdä matkustusilmoitus ulkoministeriölle. Tämä etenkin, jos matkustaa riskialttiille alueella. Lisätietoja tästä.

Hanki Kelasta eurooppalainen sairaanhoitokortti (European Health Insurance Card, EHIC), jos sinut on sairausvakuutettu Suomessa tai Suomi vastaa hoitosi kustannuksista. Kortti on ilmainen. Lisätietoja tästä.

Pakkaa mukaan pieni matkaensiapulaukku ja henkilökohtaiset lääkkeesi. Varaa säännöllisessä käytössä olevia lääkkeitä mukaan tarpeeksi, ota myös reseptit mukaan. Kuljeta lääkkeet käsimatkatavaroissa.

Matkaensiapulaukkuun sisältö voi olla esimerkiksi:

  • Särkylääke (kuume, päänsärky, flunssa, hammassärky)
  • Maitohappobakteerit
  • Psyllium
  • Ripulilääkkeet
  • Kortisonivoide ja antihistamiinitabletteja (auringonpolttamat, hyönteistenpistot, allergiat)
  • Matkapahoinvointilääkkeet
  • Rakkolaastarit
  • Laastareita, sideharsoja, haavataitoksia- ja teippiä, sakset, desinfioivaa puhdistusainetta, bakteereja tappava voide, kyypakkaus sekä idealside – kaikkia näitä saattaa tarvita reissussa määränpäästä riippuen.

Toki, monessa maassa näitä saa ostaa myös ihan paikallisesta supermarketistakin, etenkään kaupunkilomalla näiden tuotteiden saatavuus ei ole mikään ongelma.

Käsidesi ja kosteuspyyhkeet. Pieni käsidesipullo on näppärä, jos käsienpesumahdollisuutta ei ole. Muista käyttää erityisesti lentokentillä, lentokoneessa ja hotellien aamiaisbuffetissa.  Joissain matkakohteissa voi olla myöskin varsin moninainen öttiäiskanta.  Jos nyt meinaa jonkun lemmikin kotiinsa hankkia, niin lude ei luultavimmin ole se kaikkein mieluisin vaihtoehto.  Matkalaukkua ei kannata jättää lattialle huoneessa, vaan nostaa se telineen päälle. CNN uutisioi aikoinaan, että luteet karttaisivat enemmän kirkkaita matkalaukkuja, kuin tummia. Tiedä siitä sitten, mutta erottuuhan se kirkas matkalaukku paremmin matkatavarahihnallakin.


Muista suojautua auringolta. Päivitä aurinkosuojavoiteet matkakohteeseesi sopiviksi. Auringonpolttaman huomaa yleensä vasta, kun iho on jo kärvähtänyt. Varaa mukaan myös after sunia ja aloe veraa ihon kosteuttamiseen. Keitetyn ravun värinen rusketus ei ole enää muodissa, kannattaa vältellä suoraa aurinkoa keskipäivällä. Auringon riskit kannattaa muistaa myös hiihtoretkillä, turhan moni palaa laskettelulomalta  pandakarhun näköisenä.  Suojaa erityisesti lasten herkkä iho, saatavilla on UV-suojilla varustettuja uima-asuja.

 

Googlaa etukäteen kohteen hanaveden juomakelpoisuus. Jos saapuu myöhäisellä lennolla, niin hyvä katsoa että on ainakin pullollinen juomavettä mukana yöksi. Kannattaa myös tiedostaa, että jääpalat tehdään yleensä hanavedestä. Kaikista katukojuista ei ehkä kannata ostaa ruokaa, tosin ruokamyrkytyksen voi huonolla tuurilla saada melkeinpä mistä vain.

Ruokapolitiikka. Myös tuo ravintotarjonta vaihtelee aika lailla eri matkakohteissa. Alpeilla oli joskus oikein myyntivalttina ilmoitus, että: ”Kerran viikossa aamiaisella tarjoillaan myös kananmunia”  Jos koko viikon syö lähinnä vehnäleipää ja croissanttia marmeladilla aamiaiseksi, niin vatsa voi ruveta jossain kohtaa kapinoimaan. Kuitupitoinen psyllium on hyvä ravintolisä juomaan sekoitettuna.

Tutustu paikallisiin riskeihin, esimerkiksi meduusat ja varaudu niihin. Jossain maissa rantakassin perusvarustukseen kuuluu viinietikkapullo. 

Ensiaputaidot ovat arvossaan ja meillä Suomessa on auttamisvelvoitekin omien kykyjen mukaan. Vaikka olisit ensiaputaitoinen, muista ettei kaikkialla päde laupiaan samarialaisen laki. Onnettomuuden uhrin auttaminen ei välttämättä ole oman etusi mukaista ns. länsimaiden ulkopuolella.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hotellihuoneen tallelokero (safety box) kannattaa ottaa käyttöön. Älä kanna kaikkea käteistä koko ajan mukanasi. Käteiselle voi kuitenkin olla jatkuvaa tarvetta, muista varata mukaan myös pientä rahaa. Suuret setelit aiheuttavat usein hankaluuksia esim. takseissa ja kahviloissa.  Suomi on siitä harvinainen maa, että täällä pärjää pääsääntöisesti pankkikortilla, mutta muualla tilanne on usein toinen.

Älä kanna kaikkia luottokorttejasi mukana, jätä yksi luottokortti hotellin tallelokeroon.

Tarkista puhelinliittymäsi roaming-maksut ja kytke tarvittaessa esto päälle jo kotimaassa. EU:ssa maksut ovat kohtuullisen pieniä ja nettiä voi käyttää ihan normaalisti, mutta esimerkiksi USA:ssa hinta on helposti 12 € / Mt. Valokuvan lähettäminen multimediaviestinä voi maksaa useamman kymmenen euroa. Kannattaa sulkea puhelimen asetuksista kaikki mahdolliset mobiilidataan liittyvät applikaatiot, ettei puhelimen taustatoiminnot aiheuta isoa yllätyslaskua. Kesäreissu Kaliforniaan toi noin satasen mobiilidatalaskun, vaikka roaming oli 99,9% ajasta pois päältä. En ollut älynnyt sulkea sitä jo lähtiessä, vaan vasta laskeuduttuamme. Siinä puhelin kuitenkin ehti imaista jokusen megan päivittäessään uutiset ja sähköpostin. Kuvakaappauksesta näkee aika hyvin, että näitä mobiiliverkkoa käyttäviä appeja on puhelimessa aika liuta.

Osta paikallinen pre paid-simkortti esimerkiksi tablettiin, jos sinulla on tarvetta käyttää nettiä EU:n ulkopuolella. Usein hotellihuoneen vuokraus on edullisinta kunkin ketjun omien sivujen kautta. Jos keräät jotain pisteitä/maileja sun muita, niin varaamalla suoraan varmistat myös kanta-asiakkuusohjelman edut.  Road tripillä, jossa mahdollisesti mennään minne nenä näyttää, ilman lukkoon asti lyötyjä suunnitelmia,  Booking.comin ja vastaavien palveluntarjoajien appien kanssa hotellin voi varata myös tien päältä helposti. Myös nettipohjaisia navigaattoreita (Here, Google Maps) voi käyttää tuolloin huoletta ja perille pääsee ilman turhaa jännitystä, stressiä ja ylimääräisiä perheriitoja.

Rikollisuus on joissain maissa noussut niin paljon, että esimerkiksi pysäköityyn vuokra-autoon ei kannata jättää mitään arvokasta. Vältä jättämästä yhtään mitään näkyville, kun poistut autosta. Isoissa kaupungeissa kannattaa etukäteen tutustua alueen turvallisuuteen ja varata huone joltain ”hyvältä” alueelta. Itse vuokra-auto kannattaa varata joltain isommata ketjulta. Tämä etenkin, jos on tarkoituksena ajella pidempiä matkoja. Laajan vuokraamoverkon omaava toimija voi sitten toimittaa nopsasti uuden ajokin alle, jos siihen ensin vuokrattuun autoon tulee jotain vikaa. Tämä tuli opittua kantapään kautta viime lomareisulla ja piti ajella muutama sata kilometriä eestaas autoa vaihtamaan.  Kannattaa myös vähän suunnitella ja katsoa missä liikkuu. Etenkin suurissa kaupungeissa voi olla alueita, missä ei etenkään iltaisin kannata yksin kuljeskella. Taskuvarkaat taas pitävät tungoksesta. Nyt monessa uudessa repussa on vetoketju siten, että reppua ei saa auki, kun se on selässä.

Lentoja buukatessa on hyvä vertailla paitsi hintaa, niin myös matka-aikaa. Jos varaat lennot hyvissä ajoin etukäteen, ne kannattaa maksaa luottokortilla. Jos lentoyhtiö tai matkanjärjestäjä päätyvät konkurssiin, saat rahasi takaisin luottoyhtiöltä.

HYVÄÄ MATKAA!

 

 

kuvat © Timo Vahtera/TVA Consulting